Kauden päättäjäisissä palkittiin

29.11.2017

Kaikki palkitut yhteiskuvassa.
Kaikki palkitut yhteiskuvassa.
Kaikki vuoden 2017 aikana Wirrassa mukana olleet harrastajat palkittiin. Omaa palkintoaan hakemassa Ella Kesti.
Kaikki vuoden 2017 aikana Wirrassa mukana olleet harrastajat palkittiin. Omaa palkintoaan hakemassa Ella Kesti.
Paikalla oli yhteensä lähes 90 henkilöä.
Paikalla oli yhteensä lähes 90 henkilöä.
Saara Rahlan sai tänä vuonna Wirta-kisaaja palkinnon.
Saara Rahlan sai tänä vuonna Wirta-kisaaja palkinnon.
Atte Matero palkittiin Vuoden tulokkaana.
Atte Matero palkittiin Vuoden tulokkaana.
Inka Haikola palkittiin Reilun Wirtalaisen pokaalilla.
Inka Haikola palkittiin Reilun Wirtalaisen pokaalilla.
Oskari Haapakoski palkittiin Vuoden kehittyjänä.
Oskari Haapakoski palkittiin Vuoden kehittyjänä.

Wirran perinteinen kauden päätöstilaisuus ja pikkujoulu pidettiin sunnuntaina 26.11. seurakuntatalolla.

Kaikki kuluneen vuoden aikana Wirran järjestämiin harjoituksiin tai kisoihin osallistuneet palkittiin. Näiden lisäksi jaettiin erikoispalkintoja, jotka jakaantuivat tänä vuonna seuraavanlaisesti:

Wirta-kisaaja (Aktiivinen kilpailija, joka on tehnyt hyviä tuloksia kesän mittaan.) - Saara Rahlan

Pikkuwirtalainen (2010-2013 syntynyt reipas ja aktiivinen harrastaja.) - Meri Kortesuo

Wirta-juniori (2008-2009 syntynyt reipas ja aktiivinen harrastaja, joka on kisoissakin saavuttanut hyviä tuloksia.) - Susa Kallio

Wirta-urheilija (2007 tai aiemmin syntynyt aktiivinen harrastaja, joka on kisoissakin saavuttanut hyviä tuloksia) - Sofiia Westerlund

Reilu wirtalainen (Käyttäytynyt esimerkillisesti ja reilusti muita harrastajia kohtaan ja ollut iloisesti mukana harjoituksissa.) - Inka Haikola

Ahkera harjoittelija (Harjoitellut läpi vuoden innokkaasti.) - Saana Kastelli

Vuoden kehittyjä (Kehittynyt vuoden mittaan merkittävästi niin kilpailutulosten kuin harjoitustenkin perusteella arvioituna.) - Oskari Haapakoski

Vuoden tulokas (Aloittanut yleisurheiluharrastuksen tämän vuoden aikana ja osallistunut toimintaan suurella innolla.) - Atte Matero

Vuoden urheilija (Harjoittelee ahkerasti ja säännöllisesti. Saavuttanut hyviä tuloksia ja menestystä kisoissa.) - Vesa Kittilä

Stipendillä palkittiin SM-kisaedustuksesta Vesa Kittilä.

Palkintojenjaon jälkeen päästiin syömään herkullista joulupuuroa. Keittäjälle siitä iso kiitos! Jouluisia yhteislauluja säesti Olli Lajunen. Tilaisuuden lopulla paljon odotettu joulupukki vieraili paikalla jakamassa paketteja.

Paikalla lähes 90 henkilöä! Kiitokset kaikille osallistujille ja kiitokset valokuvista Tiialle.