Sisulisäottelut 11.-12.8 Oulussa

17.7.2008


Piirinmestaruus-Sisulisäottelut pidetään 11.-12.8.2008 Oulussa Raatin Stadionilla.

Piirinmestaruus- Sisulisäottelut 11.-12-8.2008 Oulussa Raatin Stadionilla

Sisulisäikäisten tämän vuoden piirinmestaruusottelut pidetään Oulussa 11.-12.2008 Raatin kentällä.  Alunperin kisat piti olla jo heinäkuussa, mutta Raatin kentän remonttiaikataulun muutoksen takia kisat pidetään elokuussa.

Piirinmestaruusotteluissa sarjat ovat yksittäisten lajien kisoista poiketen 9-15 vuotiaille; 7-vuotiaille ei ole piirinmestaruusotteluissa omaa sarjaa, niin kuin yksittäisten lajien kisoissa on.  Sarjat ovat vuoden välein, kuten yksittäistenkin lajien piirinmestaruuskisoissa.

Nuoremmilla lajeina ottelussa on kolme lajia: pikamatka, pituus ja kuula.  14- ja 15-vuotiailla lajeja on viisi.

Sisulisäotteluissa lasketaan useamman lajin yhteispisteet yhteen ja voittaja on eniten yhteispisteitä saanut.  Kunkin otteluun kuuluvan yksittäisen lajin pistemäärän ratkaisee tehty tulos, sijoituksella ei ole merkitystä.

Ensimmäisenä kilpailupäivänä on tyttöjen ottelut ja toisena päivänä poikien.

Seura järjestää kisoihin kyydityksen

Pyhäjoen Wirta järjestää kisoihin lähtijöille kyydityksen, joten kaikki halukkaat pääsevät mukaan.
Ilmoittaudu kisoihin maanantaihin 4.8 mennessä Jyrkille (p.044-5617422) tai Anterolle (p.044-0434451).  Seura ilmoittaa osallistujat keskitetysti järjestäjälle sekä maksaa osallistumismaksut.  Nämä edut sisältyvät seuran perimään yleisurheilukoulumaksuun. 

Sarjat ja lajit

1.kisapäivä
T9                   3-ottelu; 40m, pituus, kuula
T10 – 11           3-ottelu; 60m, pituus, kuula
T12 – 13           4-ottelu; 60m aj, pituus, kuula, 800m
T14 – 15           5-ottelu; 80m aj, pituus, keihäs, korkeus, 800m

2. kisapäivä
P9                   3-ottelu; 40m, pituus, kuula
P10 – 11           3-ottelu; 60m, pituus, kuula
P12 – 13           4-ottelu; 60m aj, kuula, korkeus, 800m
P14 – 15           5-ottelu; 100m aj, pituus, keihäs, seiväs, 1000m

 



Lisätietoja: http://www.oulunpyrinto.fi