Ilmoittautuminen kesätoimintaan

8.5.2018


Wirran harjoitukset siirtyvät urheilukentälle 24.5. alkaen. Nyt voi ilmoittautua kesän harjoitusryhmiin.

Wirran kesäkausi 2018 käynnistyy urheilukentällä torstaina toukokuun 24. päivänä ja jatkuu syyskuun loppuun asti.

Kesäkauden harjoitusryhmät

Harjoitukset sisältävät monipuolista liikuntaa. Myös eri yleisurheilulajit tulevat tutuksi.

Maanantaina ja torstaina 17.30-19.00 harjoittelevat 2009 tai aiemmin syntyneet. Harrastajat jaetaan yleensä kahteen eri harjoitusryhmään iän ja osittain tavoitteellisuuden perusteella. Kesäkauden harrastusmaksu on 45 euroa.

Torstaina 17.30-18.30 harjoittelevat 2010–2013-syntyneet. Kesäkauden harrastusmaksu on 25 euroa. Tässä ryhmässä lasten vanhempien edellytetään olevan omalla vuorollaan mukana apuohjaajana. Sisaralennus molemmissa ryhmissä on 10 euroa toisesta ja sitä seuraavista saman perheen lapsista.

Viikoilla 24-25 on luvassa joitakin ekstraharjoituksia, mutta niistä ilmoitamme erikseen.

Harjoitusvarusteiksi sään mukaiset ulkoliikuntavaatteet ja oma vesipullo. Muistakaa juomiset varsinkin lämpöisillä ilmoilla.

Ilmoittautuminen

Paikkoja harjoitusryhmiin on rajoitetusti, joten siksi harjoitusryhmiin haluavien on ilmoittauduttava ennakkoon sähköpostiosoitteeseen pyhajoenwirta@gmail.com. Jos vanhojen harrastajien yhteystiedot ovat muuttuneet aiempiaan verrattuna, niin muista ilmoittaa muuttuneet tiedot.

Uusilta harrastajilta ilmoita harrastajan nimi, syntymäaika, lähiosoite sekä huoltajan nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero. Käytämme viestintään sähköpostia ja harrastajien vanhemmille tarkoitettua WhatsApp-ryhmää. Jos et halua itseäsi lisättävän tähän ryhmään, niin mainitse asiasta ilmoittautumisen yhteydessä.

Kesän harrastusmaksut laskutetaan kesäkuun alkupuolella. Harrastusmaksun lisäksi Wirran jäsenmaksu (5 €/lapsi tai 20 €/perhe) on kaikille harrastajille pakollinen maksu. Valtaosa talvikauden harrastajista onkin jo jäsenmaksunsa maksanut. Muilta jäsenmaksu laskutetaan kesän harrastusmaksun yhteydessä.

Vähävaraisten perheiden on mahdollisuus saada vapautus harrastusmaksusta tekemällä vapaamuotoinen hakemus tämän uutisen lopussa olevaan sähköpostiosoitteeseen.

Kaikille harrastajille hankitaan SUL:n yleisurheilulisenssi, joka sisältää:
- IF:n tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa harjoituksissa ja kisoissa
- Spurtti News -lehden 2005-2010 välisenä aikana syntyneille

Tästä voit tutustua Wirran ajankohtaiseen tietosuojaselosteeseen.

Kilpailut

Wirta järjestää kesän mittaan neljät kilpailut. Harjoitusryhmiin kuuluville kisoihin osallistuminen on ilmaista. Lasten vanhemmat ovat mukana kisajärjestelyissä toimitsijoina oman ehtimisensä mukaan.

10.6. klo 16 alkaen piirikunnalliset Wirtakisat: http://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=22441

18.6. klo 17.30 alkaen seurakisat: http://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=22444

6.8. klo 17.30 alkaen seurakisat http://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=22446

2.9. klo 14 alkaen Kunnanmestaruuskisat: http://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=22447

2010 tai aiemmin syntyneet voivat osallistua myös piirinmestaruuskisoihin. Wirta maksaa harrastajiensa osallistumismaksut kaikkiin piirinmestaruuskisoihin.

27.5. klo 12 Moniottelu-PM 1 (Oulu): http://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=22008

8.7. klo 11 PM-kisat 1. päivä (Oulu): http://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=21378

14.7. klo 11 PM-kisat 2. päivä (Oulu): http://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=21379

19.8. klo 12 PM-viestit (Oulu): http://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=21377

15.9. Moniottelu-PM 2 (paikka ja tarkka ajankohta puuttuu)
 

Lähialueella muun muassa Kalajoella ja Raahessa järjestetään kisoja kesän mittaan. Kilpailukalenterista löytyy lisätietoa näistä.

- Pohjois-Pohjanmaan kilpailut: http://kilpailukalenteri.fi/?cs=21&npa=9&nka=5&nva=2018&npl=00&nkl=00&nvl=00&ns=0&ni=-1&nd=5&nl=0

- Keski-Pohjanmaan kilpailut: http://kilpailukalenteri.fi/?cs=21&npa=9&nka=5&nva=2018&npl=00&nkl=00&nvl=00&ns=0&ni=-1&nd=14&nl=0


Tiedotus

Wirran nettisivujen (http://www.pyhajoenwirta.net/) lisäksi kannattaa laittaa seurantaan myös Wirran Facebook-sivu (https://www.facebook.com/pyhajoenwirta/) ja Instagram (https://www.instagram.com/pyhajoenwirta/). Kaikista kisoista ja isommista tapahtumista ilmoitamme myös Pyhäjoen Kuulumisissa.

Muuta

Wirran toimintaa ohjaa vuonna 2016 valmistunut toimintakäsikirja, joka on luettavissa seuran nettisivulla: https://www.pyhajoenwirta.net/seuran_esittely/wirran-toimintakasikirja/

Kisojen ja harjoitusten yhteydessä otetaan toisinaan kuvia ja videoita, joita julkaistaan Wirran somekanavilla ja lehdissä. Jos haluat, että sinä tai lapsesi eivät näissä julkaistavissa kuvissa saa näkyä, niin muista ilmoittaa asiasta esimerkiksi kesäkauden ilmoittautumisen yhteydessä.

Jos tulee kysyttävää missä tahansa asiassa, niin yhteyttä voi ottaa Wirran puheenjohtaja Jyrki Takalaan (044-5617422, jyrki.takala@gmail.com).