Wirralle menestystä nuorisotoimintakilpailussa

22.10.2014

Wirta sijoittui tämän kauden nuorisotoimintakilpailussa Pohjois-Suomen alueella yhdeksänneksi ja omassa sarjassaan (II luokan seurat) toiseksi.

Nuorisotoimintakilpailussa seuroille kertyy pisteitä lisenssiurheilijoiden määrästä sekä alle 13-vuotiaiden urheilijoiden osallistujamääristä piirinmestaruuskisoissa (maastot, viestit, kävelyt, moniottelut, sisuihuipentuma). Urheiluseurat kilpailevat tässä keskenään sekä valtakunnallisesti että alueellisesti.

Koko Suomen sarjassa Wirran sijoitus oli 153., kun seuroja oli mukana yhteensä 384. Pohjois-Pohjanmaan piirin alueella Wirta sijoittui kuudenneksi, koko Pohjois-Suomen alueella yhdeksänneksi. Valtakunnallisessa kisassa voiton vei Tampereen Pyrintö. Pohjois-Pohjanmaalla nuorisotoimintakilpailun voitti odotetusti Kuivasjärven Aura ennen Oulun Pyrintöä ja Limingan Niittomiehiä. Wirran edelle sijoittuivat myös Raahen Vesa ja Saloisten Salama.

Omassa sarjassaan (SUL:n seuraluokittelun II luokan seurat) Wirta oli tämän vuoden nuorisotoimintakilpailussa Pohjois-Suomessa toinen. Edellä oli ainoastaan Saloisten Salama. Pohjois-Suomen alueeseen lasketaan piireistä Pohjois-Pohjanmaan lisäksi Lappi, Länsi-Pohja ja Kainuu.